Episode 9: Touching the void

Tässä tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa käydään koskettamassa tyhjyyden rajapintaa. Katselija raahataan dokumenttimaisesti kahden englantilaisen kiipeilijän matkaan Perun Andeille, jossa he kokivat vuonna 1985 elämänsä pysäyttäviä hetkiä ihmisyydestä ja luonnosta, karussa vuoristossa, kylmyyden ja tyhjyyden keskellä.

Tapahtumat on kuvattu Perun mahtavissa maisemissa. Oikeisiin tapahtumiin konstruoidun seikkalun aikana päähenkilöt tulevat lähelle katsojaa kertomaan kokemuksistaan. Se on koskettava ja uskomaton tarina hienoilla kuvauksilla, ja on ansainnut elokuvapalkintonsa.

Elokuva vaatii seikkailunhenkeä ja korkeissa paikoissa lisähappea.

Hyvää uutta vuotta täältä vuorilta, Espanjan aurigosta.

Traileriin

Episodi 8: Megamind

Ainut elokuva jonka olen nähnyt elokuvateattereissa kaksi kertaa. Ostin dvd:n heti kun sen vain satuin näkemään, ja reilusti yli kymmenen katselukerran jälkeen rakastan sitä edelleen.

Tämä animaatioelokuva on DreamWorksin tekemä. Kuten DreamWorksiltä on tultu odottamaan, tämä filmi on kauniisti animoitu ja toteutettu.

Leffan päähenkilö on Megamind, isopäinen ja sini-ihoinen avaruusolio, joka on omistanut kokoelämänsä superkonnan uralle. Tavallisesti suunnitelma kulkee näin: hän kidnappaa toimittajan, neiti Ritchin, kutsuu vastustajansa, eli Metromiehen, ja yrittää tuhota tämän. Megamind kuitenkin aina epäonnistuu suunnitelmissaan, ja Metromies raahaa hänet takaisin vankilaan.

Elokuva alkaa siitä, että Megamind on tippumassa kuolemaansa. Siitä sitten otetaankin vähän takapakkia, ja kerrotaan kuinka tänne on päästy, eli suurin osa elokuvasta on kerrottu takaumana. Paljoa en viitsisi juonesta kertoa, kun heti tulisi spoilereita. Itselläni kävi niin onnellisesti, että menin katsomaan Megamindin ilman, että näin trailereita, sillä tämän elokuvan trailerin paljastaa varsin paljon juonesta. Suosittelisinkin olemaan katsomatta sitä, mikäli vain siihen kykenet.

Parasta antia tässä elokuvassa on sen hahmot. Toimittaja, jota Megamind alvariinsa kidnappaa, Roxanne Ritchi, on itsenäinen nainen, joka pystyy tekemään omia päätöksiä. Hän ei ole mikään neito pulassa, ja se kyllä ainakin minun sydäntäni lämmittää. Megamind taas on hyvinkin sympaattinen ja ihana hahmo, ja hänen ystävyytensä hänen kalaystävänsä Minionin (joka liikkuu ympäriinsä robottigorilla-asussa) on erittäin hyvin kuvattu.

Elokuvan soundtrackista pidän melkoisesti. Taustalla soi mm. AC/DC:n Back in Black ja Highway to Hell, Guns ‘N Rosesin Welcome to the Jungle, sekä Michael Jacksonin Bad. Ja hyvin niitä on käytettykin. Kun Welcome to the Jungle lähtee soimaan, niin oijoi. Se on selvästi kyllä yksi leffan kohokohdista.

Suosittelen katsomaan elokuvan niin englanniksi kuin suomeksikin. Pidän molempia versioita hyvinä, mutta paikoittain pidän suomenkielisestä dubista enemmän (tämä on melko harvinaista minulle). Johtuneeko tämä siitä, että englanninkielinen versio nojaa tunnistettaviin julkkisääniin, joita en tunnista.

Elokuva kannattaa katsoa loppuun ihan tekstejä myöten, koska siellä tulee vielä pieni pätkä lisää.

Tämä elokuva vaatii katsojaltaan nahkavaatteita ja piikkejä. Viimeistään katselemisen jälkeen.

Megamindin viralliset nettisivut

Episodi 7: Kaksin karkuteillä

On jouluaattoaamupäivä. Selaat TV:stä kaikki kanavat ja tulet siihen tulokseen, että osaat ulkoa Ihmeellinen on elämän ja Disneyn suosikkileffauusinnat. Joulupukin kuuma linja saa sinut voihkimaan tuskasta. Mikä neuvoksi? Uusin Disney-klassikko tietenkin!

Kaksin karkuteillä on Disneyn 50. klassikko. Tällä kertaa seikkaillaan Tähkäpää-sadussa. Tähkäpää (Mandy Moore / Maria Ylipää) täyttää pian kahdeksantoista ja haluaa syntymäpäivänään päästä katsomaan yöllä taivaalla leijuvia valoja, jotka ilmestyvät aina hänen syntymäpäivänään. Tähkäpään äiti, Gothel ei liiemmin innostu tytön toiveesta ja kieltää Tähkäpäätä poistumasta tornista, jossa hän on asunut niin kauan kuin muistaa.

Tähkäpää pääsee kuitenkin reissuun mestarivaras Flynn Rider (Zachary Levi / Lauri Tähkä) paetessa sotilaita Tähkäpään torniin. Kun Goethel huomaa Tähkäpään lähteneen tornista, hänen on lähdettävä hakemaan tyttö takaisin, sillä Tähkäpään 20-metrinen hiuspehko on paljon muutakin kuin kätevä vinssi torniin noustessa.

Disneyn uusimmat prinsessaelokuvat ovat siitä mahtavia, että niiden naissankarit ovat saaneet kosolti sisua sitten Tuhkimon ja Prinsessa Ruususen. Tähkäpää ja Flynn muodostavat tasavahvan päähenkilöparin, jonka seikkailussa heiluu niin hiukset kuin valurautapaistinpannukin. Tyyliltään elokuva on lähempänä Dreamworksin Shrek-elokuvia kuin perinteisiä Disney-klassikoita. Kerronnasta vastaa Flynn omalla vähemmän objektiivisella tavallaan.

Suosittelen katsomaan elokuvan alkuperäisellä ääniraidalla ja englanninkielisillä teksteillä. Silloin lauluista saa parhaiten kaiken irti. Mieleen jäävimpiä kappaleita on aloitusraita When will my life begin jossa Tähkäpää hoitaa yhtä monta kotiaskaretta yhden päivän aikana kuin allekirjoittanut viikossa. I've Got a Dream -kappaleessa Söötin ankan majatalon (ulkoisesti) vähemmän söötit kanta-asiakkaat puhkeavat laulamaan mitä erikoisimmista unelmistaan. I See the Light on pakollinen herkkisbiisi, jonka aikana elokuvan animaatio nousee aivan uudelle tasolle.

En keksi tällä erää mitään miinusta elokuvasta, vaikka kuinka mietin. Tietysti voi sanoa, että elokuva ei avarra näkemystäsi universumista. Se ei käsittele maailmanloppua, politiikkaa tai seksiä. Se on lasten elokuva! Sitä voi hyvin katsoa viikonlopunviihteenä koko perheen voimalla.

Katseluvarusteeksi voi sohvalle varata valurautapaistinpannun ja hiusharjan.

Elokuvan sivut

© Walt Disney Pictures

Nauttikaa liikkuvista kuvista myös jouluna! Terveisin Liikkuvan Kuvan Liitäjät.

Episodi 6: Musta kissa, Valkoinen kissa

Tämä serbialainen pätkä on elämänmyönteinen komedia ystävyydestä ja rakkaudesta, mustalaisen mustavalkoisella huumorilla ja hyvällä musiikilla twistattuna.

Matko on kömpelö huijari, joka asustelee poikansa kanssa Tonava-joen varrella, Serbiassa. Pojan rakkaus nuoreen Idaan kukoistaa, kunnes Matkolle käy köpelösti ja hän jää velkaa kujeilevalle gangsterille, Dadanille. Dadan tahtoisi kovasti nähdä siskonsa naimisissa, ja koska mustalaisten tapojen mukaan täytyy elää, pian aletaan sopimaan haulikkohäitä nuorten välille. Monien omituisten sattumusten jälkeen sukujen välinen ikiaikainen ystävyys ja kilpakumppanuus kohtaavat jälleen mustalaisten gangsterien, eläimellisyyksien, kuoleman, petoksien ja kaiken sekasotkun keskellä.

Tahdoin tutustuttaa elokuvien ystävät tällä kertaa serbialaisen elokuvan ja ohjaaja, Emir Kusturican, maailmaan. Hänet tunnetaan muutamista vakava-aiheisista entisen Jugoslavian menneisyyttä käsittelevistä elokuvista, sekä mm. amerikkalaisesta Arizona dreams -elokuvasta. Dadanin hahmoa esittävä, Srdjan Todorovic, on myös loistava näyttelijä, joka on seurannut Emirin mukana muutamissa elokuvissa. Muutama vuosi sitten hän otti askeleen kohti hulluutta, tai mitä ikinä, tekemällä jotain aivan muuta. Suljen salaiset kansioni tähän, sillä Informbiro tuli juuri noutamaan minua.

Elokuva vaatii mustalaisen kyynelen ja ennakkoluulottomuuden kipinän.

Traileriin

Episodi 5: Repo! The Genetic Opera

Maa viitisenkymmenen vuoden päästä: sisäelinten toiminnan lakkaamisesta on tullut epidemia, yhä useammat ovat koukussa kaikenlaisiin leikkauksiin, ja kaupungit rakennetaan kuolleiden päälle. Kaiken tämän keskellä pelastajaksi nousee GeneCo, yritys, joka myy elinsiirtoja halvalla, ja vieläpä osamaksuilla. Ainut ongelma tässä vain on, että jos et pystykään maksamaan, Repoman tulee ja ottaa tuon sisäelimen takaisin, ja aivan laillisesti.

GenoCo:n omistaja Rotti Largo on kuolemassa, ja hänen lapsensa ovat pettymyksiä. Shilo on 17-vuotias tyttö, joka haluaisi nähdä maailmaa, mutta hänen isänsä, jolla on omat ongelmansa, pitää häntä kotona lukkojen takana, sillä Shilo on perinyt edesmenneeltä äidiltään verisairauden. Blind Mag (jota esittää upea Sarah Brightman) on laulaja ja GeneCo:n äänitorvi, joka on saanut tarpeekseen GeneCo:sta, ja esiintyy viimeisen kerran tuona iltana The Genetic Operassa. Kaikessa tässä kertojana toimii salaperäinen Graverobber, joka myy laittomasti Zydratea, huumetta joka vie pois leikkauskivut, ja johon GenoCo:lla on yksinoikeudet. Vähitellen katsoja saa tietää, miten nämä kaikki henkilöt liittyvät toisiinsa, ja miten tähän on päädytty, ja kuka on mystinen Repoman. Lopulta kaikki huipentuu The Genetic Operassa.

Kuten lukija on siellä ehkä arvannutkin, tämä elokuva on k-18. Gorea tässä on jonkin verran, mutta splatteria ei juuri ollenkaan. Itse en kauheasti gorea kestä, ja silti pystyin katsomaan elokuvan ilman ongelmia. Jokainen pystyy itse varmaan päättelemään kestääkö tällaista vai ei.

Koska tämä elokuva on ooppera, tarkoittaa se, että oikeastaan kaikki dialogi yms. on laulettu. Jokainen laulu tässä rock-oopperassa ei ole erityisen hyvä, mutta useimmat ovat, varsinkin Chase the Morning, I Didn’t Know I’d Love You So Much, ja Zydrate Anatomy (mikä lähtee soimaan kun menee Repon virallisille nettisivuille, kannattaa käydä kuuntelemassa). Yksi kappale elokuvassa on, josta suorastaan en pidä, ja se on Rotti Largon lapset esittelevä Mark It Up. Toki sen kuuluukin olla luotaantyöntävä, mutta sen lähes koomiset äänitehosteet lähinnä vain ärsyttävät.

Kuuroille tarkoitetut englanninkieliset tekstitykset ovat tätä elokuvaa katsoessa avuksi, mutta kannattaa pitää mielessä, että niistä löytyy joitakin virheitä (tai näin on ainakin minun dvd:ssäni). Zydrate Anatomyssa ”I can’t feel nothing at all” on milloin ”I keep a lock on it all”, milloin jotain muuta. Häiritsevin virhe oli eittämättä biisissä Legal Assasin, jossa sana assasin on tosiaan subattu jatkuvasti sanaksi sex.

Musiikki, ja ylipäätänsä koko elokuva, paranee loppua kohden. Ensimmäiset kymmenen minuuttia ovat varsin hitaat, mutta kyllä se siitä lähtee. Tämä leffa ei luultavasti tule muuttamaan elämääsi, mutta se on silti varsin erilainen kokemus, ja voitpa ainakin kehua nähneesi oopperan.

Tämä elokuva vaatii (mieluusti) toimivan silmäparin ja elinvoimaiset keuhkot.

Repon viralliset nettisivut (trailerin yms. löytää, kun klikkaa kohtaa The Film Site)

Episodi 4: Metropolis (2001)

Metropolis on scifi anime-elokuva, joka perustuu löyhästi Osamu Tezukan samannimiseen manga-sarjakuvaan.

Metropoliksen kaupunkivaltiossa pohjakerroksessa asuvat robotit ja yläkerroksissa ihmiset. Työttömiksi jääneet ihmiset syyttävät robotteja töidensä varastamisesta ja viemäreissä kapinalliset suunnittelevat vallankumousta ruhtinas Rediä ja robotteja vastaan. Red on rakennuttanut kaupunkiin valtavan tornin, Zigguratin, jonka tarkoituksena on levittää ihmisten valtaa robottien avulla yhä pitemmälle galaksiin. Zigguratia ohjaamaan hän teetättää tohtori Laughtonilla robotin, joka on tarkka kopio Redin kuolleesta tyttärestä, Timasta.

Redin ottopoika, Rock, ei voi sietää ajatusta robottitytöstä ohjaamassa isälleen kuuluvaa Zigguratia, joten hän tuhoaa Tohtori Laughtonin laboratorion ennen kuin Tima on valmis. Tima selviää palosta Kenichi Banin avulla ja nuoret pakenevat Rockia viemäreihin. Siellä Kenichi opettaa lapsentasolle jääneen Timan puhumaan ja ensimmäinen asia, jonka Tima oppii, on kysymys: Kuka minä olen? Tämä kysymys nousee lopulta ratkaisevaksi asiaksi Metropoliksen kohtalon kannalta.

Elokuvassa tapahtuu paljon. Sen teemoja ovat ihmisen ja koneen suhde, valtapeli, perhesuhteet sekä inhimillisyys, jota osoittavat niin ihmiset kuin koneetkin. Välillä koneet enemmän kuin ihmiset.

Miinusta voisi antaa vain puutteellisesta käännöksestä. Välillä repliikkejä jäi kääntämättä, mutta ei juonen kannalta olennaisimpia. Elokuva vaatii myös todella seuraamista. Se ei välttämättä sovi perjantai-illan viihteeksi. Juonelle tärkeät asiat selitetään vain kerran ja itsekin jouduin välillä muistelemaan alussa selitettyjä asioita netin avustuksella.

Piirretystä ulkomuodostaan huolimatta ei ole kyseessä lastenelokuva. Vaikka väkivaltakohtaukset eivät ole kovin sotkuisia, aseet laulavat hyvinkin usein. Lieneekö se sitten ok jos kohteena ovat enimmäkseen robotit? Itse hiukan ihmettelen DVD-julkaisun K11 merkintää.

Metropoliksessa on oma erityinen tunnelmansa, joka syntyy yksityiskohtaisista taustoista, jazzahtavasta musiikista ja tyylikkäistä kohtauksista. Taustalla esiintyvä kaupunkimaisema sekä rakennusten sisätilat ovat hyvin yksityiskohtaisia ja esimerkiksi kohtaus, jossa Tima katselee auringonnousua, on pysäyttävän kaunis. Jo visuaalikarkin vuoksi tätä elokuvaa voisi suositella.

Katsoaksesi tämän elokuvan tarvitset toimivat virtapiirit ja tiedon siitä, kuka olet.

Episodi 3: The Woman, K18. ”not every monster lives in the wild.”

Piilottakaa vaimot ja lapset kaappeihinne, ja luojan tähden paetkaa, sillä nyt ei puhuta lasten elokuvasta.

The Woman on väkivaltainen kauhudraama, joka osaa olla myös hupaisa ja hauskuuttava, vaikka käsittelee vaikeita aiheita. Periamerikkalainen perheenisä (Sean Bridges) löytää metsästä todellisen villinaisen (Pollyanna McIntosh). Hän päättää vangita naisen kotiinsa aikeenaan sivistää hänet. Villinaisesta tulee koko perheen pikku projekti, ja perheen sisäiset synkät salaisuudet alkavat paljastua. Päällepäin perhe on aivan kuin mikä tahansa ''onnellinen'' perhe, mutta perheenjäsenten pinnan alla sykkii jotain muuta. Kaikki ei taida olla hyvin. Ja mikä on tämä salaperäinen villinainen luonnoltaan?

Varoitettakoon, että The Woman osaa olla varsin shokeeraava ja brutaali, mutta ei se mässäille raakuudella. Se herättää keskustelua naisen asemasta ja yleensä ihmisten humaaniudesta. Elokuvan kiehtovuus piilee vaikeiden asioiden kierossa ja satiirimaisessa esitystavassa. Aiheet liikkuvat kaukana hauskuuden riman alapuolella, mutta silti asioiden tapa tapahtua, älykkään kylmällä tavalla, on pakostakin koominen.

The Woman on omalla mielettömällä tavallaan hyvänmielen kauhuelokuva, sillä sen henkilögalleriassa on myös sympaattisia henkilöhahmoja. Elokuvasta voi jäädä hyvä mieli, jos osaa nauraa sen älyttömyyksille. Muuten se voi olla vaikeampaa, ja raastavampaa katsottavaa. Jos sappinesteet pysyvät jotakuinkin sisällä, ja suolenpätkät tai verikekkerit eivät inhota liikaa, niin elokuvaa voi ilomielin suositella. Sitä paitsi elokuvan musiikkiraita on loistava. Paljon kauheampiakin ja voimakkaampia elokuvia on tehty, mutta teitä on varoitettu.

The Woman oli syksyn 2011 Night Visions -elokuvafestivaalien kohutuimpia elokuvia Suomessa. Night Visions on mainintojen ja tutustumisen arvoinen tapahtuma, joka tarjoaa kaikenlaisia elokuvia ympäri maailmaa genreistä välittämättä. Night Visions on syy miksi valitsin The Womanin.

Kauhukerroin: kolmen arven kidutusta, lieviä painajaisia ja yksi klovni, mutta ei traumoja.

Elokuva voi vaatia kauhuelokuva-ajokortin, lievää mielenvikaisuutta tai sitten pelkästään todella huonoa huumorintajua. Sekään ei ole välttämätöntä, sillä kaikesta selviää yhden tai muutaman oluen jälkeen reippaasti kuin lapsi ensimmäisestä koulupäivästä. Sukupuolella voi mahdollisesti olla merkitystä elokuvakokemuksen kannalta, eli naiset ja feministit varautukaa, ja misogyynit menkää pois.

The Woman, 103 min, esikoisohjaus: Lucky McKee, USA 2011

Perustuu kulttikirjailija Jack Ketchumin tekstiin.

TRAILERIIN

"NIGHT VISIONS ON SUOMEN SUURIN, VANHIN MUTTA MYÖS KAUNEIN ELOKUVAFESTIVAALI, JOKA KESKITTYY AINOASTAAN ASIALLISIIN ELOKUVIIN."

Episodi 2: The Rocky Horror Picture Show

Tämä kulttiklassikko ei ole kauhuelokuva, vaikka nimestä voisin niin päätellä, vaan musikaali ja scifiparodia. Elokuvasta voi nauttia, vaikkei scifi-genrestä oikeastaan mitään tietäsikään, kuten oma katsomiskokemukseni todistaa.

Juuri kihlautuneiden Bradin ja Janetin autosta puhkeaa rengas, ja he päätyvät etsimään apua Frank N. Furterin linnasta. Tohtori Furter tekee dramaattisen ja unohtumattoman sisääntulon kappaleella Sweet Transvestite. Kiltti ja kunnollinen pariskunta (Brad ja Janet) oudoksuvat ja pelkäävätkin Furterin linnan sisäistä maailmaa, mutta silti se onnistuu vaikuttamaan heihin syvästi.

Elokuvan alku on verrattain hidas, ja ensimmäisellä katsomiskerralla olinkin varsin hämmentynyt tämän takia. Miten tämä liittyy dvd-boksin kannessa näkyvään naiseksi pukeutuneeseen mieheen? Siinä vaiheessa kun omasta mielestäni koko leffan paras biisi, eli Time Warp, pärähtää soimaan, alkavat asiat todella mennä eteenpäin, ja vauhdilla.

Suosittelisin laittamaan tekstitykseksi ”English for the hearing impaired”, koska suomenkielisissä teksteissä laulujen sanoja ei käännettä ollenkaan, vaikka laulut vievätkin tarinaa eteenpäin (näin on ainakin 25-vuotis juhlajulkaisu-dvd:ssä). Vaikka englantia osaisikin hyvin, suosittelen tekstitystä silti, koska se auttaa paljon mm. laulujen sanojen kanssa.

Tämä elokuva kestää, ellei suorastaan vaadi useampia katsomiskertoja. Sen maailmaan täytyy tietyllä tavalla totutella, ja asioita menee helposti ohi. Vasta kolmannella katsomiskerralla ymmärsin, miten Eddie oikeastaan liittyi elokuvan juoneen (tekstitys auttoi tässä). Se kun mainitaan yhdessä lauseessa ohimennen.

The Rocky Horror Picture Show on elokuva, jonka koen olevan lähes osa yleissivistystä. Jotkut voivat kokea sen kaiketi liian outona, mutta kunhan lähestyy tätä leffaa avoimin mielin, niin uskon että kuka tahansa voi saada siitä edes jotain irti.

Haluaisin vielä mainita, että elokuvan loppupuolelta löytyy myös varsin kaunis sanoma useamman kappaleen kokonaisuudesta Floorshow: ”Don’t dream it. Be it”. Mietipä sitten sitä.

Tämä elokuva vaatii katsojalta kolme hyppyä vasemmalle, ja neljä askelta oikeaan.