Episodi 15: Down by law

Pätkä on vähäeleinen ja hieman surrealistinen Independent-elokuva, joka on ohjaaja Jim Jarmuschin käsialaa. Se on hauska tarina kolmesta, enemmän tai vähemmän, laitapuolta kulkevasta miehestä ja heidän tapahtumarikkaasta taipaleestaan. Pääosissa rosoisen tyylikkäät muusikot, Tom Waits ja John Lurie, sekä hullunkurinen Roberto Beningni, jonka englanninkielitaito tuottaa ikimuistoisia kohtauksia.

Taustalla soivat Lurien ja Waitsin jazzahtavat sekä bluesahtavat kipaleet. Tunnelma on mustavalkoinen ja savuinen ryytyneessä New Orleansissa. Kuvaustavoissa on käytetty hyviä kikkoja, kuten hitaasti liikkuvaa kameraa sekä pysähtymistä, joilla on onnistuttu vangitsemaan upea tunnelma tapahtumapaikoista. Kerronta keskittyy pelkistetysti päähenkilöihin ja heidän väliseen kanssakäymiseen eikä turhaan rönsyile.

Elokuva vaatii katsojalta iloista nokkeluutta tai viskiä rikkinäisestä kupista.

Trailer

Episodi 14: Chicago

”Täällä murha on viihdettä”, toteaa vanginvartija ”Mama” Morton Chicago-kaupungista puhuessaan. Ja sehän tässä elokuvassa näkyy.

Chicago on musikaali, joka kertoo kahden ihastuttavan murhaajattaren tarinaa. Velma Kelly on jazzlaulaja ja tanssija, joka murhaa siskonsa ja miehensä löydettyään heidät yhdessä sängystä. Roxie Hart on pienipalkkaisen mekaanikon vaimo, jolla on suuria unelmia. Hän tappaa rakastajansa Fred Caselyn, kun ilmenee, että tämä on valehdellut siitä, että voisi auttaa Roxien laulajanuralle. Velma ja Roxie tapaavat vankilassa, jossa vanginvartija Morton auttelee vankeja lahjuksia vastaan. Roxie saa haluamaansa kuuluisuutta murhan takia, tosin asianajajansa Billy Flynnin avustuksella. Roxie joutuu kuitenkin toteamaan, että suosio on helposti hiipuvaista, ja että murhasyyte ei ole mikään pieni juttu.

Chicago peilaa ja kommentoi yhteiskuntaa varsin armottomasti. Roxien ja Flynnin pitämä lehdistötilaisuus kuvataan nukketeatterina, jossa Flynn vetelee naruista, ja Roxien oikeudenkäynti taas sirkusesityksenä. Tällä siis tarkoitan sitä, että musiikkinumeroiden aikana näytetään välillä sitä, mitä oikeasti tapahtuu, ja välillä taas jonkinlaista näytöstä.

Elokuvan musiikki on upeaa jazzia. Kaikista vaikuttavin biisi on The Cellblock Tango, jossa vankilan murhaajattaret kertovat motiivinsa miestensä tappamiseen. Niin sanoitus kuin taustatkin ovat upeita, tanssista puhumattakaan. Eniten tunteita kuitenkin herättää Roxien miehen, Amosin laulama Mister Cellophane, jossa hän kertoo näkymättömyydentunteestaan.

Chicago on verrattain vakavasta aiheestaan huolimatta varsin piristävää katseltavaa (ainakin omasta mielestäni), paria vakavaa kohtausta lukuun ottamatta. Mm. Katalyn Helenskin Hungarian Dissapearing Act on aina yhtä vaikuttava ja sydäntä raastava hetki.

Jälleen kerran suosittelen englanninkielistä tekstitystä, sillä laulut vievät juonta eteenpäin.

Tämä elokuva vaatii katsojalta kykyä nähdä paljettiverhon läpi.

Episodi 13: Rachel Getting Married

© Sony Pictures Classics

Jos elokuvan nimessä mainitaan häät ja pääosaa esittää Anne Hathaway, voi suoraan pirauttaa kamuille ”Hei, mulla olis yks aivot narikkaan hääkomedia. Tuutteko kattomaan?” Voiko sittenkään?

Rachel Getting Married kertoo kylläkin Rachelin häistä, mutta ne eivät ole seuraus, niin kuin usein komedioissa on tapana, vaan syy. Kym (Anne Hathaway) tulee kotiin vieroituksesta sisarensa häiden ajaksi. Aluksi hänet otetaan vastaan lämpimästi, mutta pian perheen sisäiset tragediat ja katkeruudet tulvahtavat pintaan, sillä Kym ei pelkää sanoa, mitä ajattelee.

Juonesta en tahdo enempää paljastaa, sillä tämä elokuva on niitä, jotka kertakatsomisella jäävät todella hyvin mieleen. Perheen suurimmasta tragediasta ripotellaan vihjeen palasia sinne tänne muun muassa tiskikoneentäyttökisaan, kunnes se selviää. Elokuvan loppuratkaisu oli mielestäni yllättävä, mutta hyvin toimiva.

Elokuvan parasta antia ovat sen henkilöt, erityisesti Kym ja Rachel. Arvostan Anne Hathawayta näyttelijänä nykyisin paljon enemmän kuin ennen elokuvan katsomista. Hänelle voisi antaa lisää luonnerooleja. Sisarten välillä nähdään niin naurun remakkaa kuin pistäviä yhteenottoja.

Soundtrackista voisi mainita sen verran, että koska häät ovat Intialais-tyyliset, on musiikkikin sen mukaista. Elokuvassa on pitkä tanssikohtaus häiden aikana, jolloin musiikki on jo hypnoottista.

Tämä elokuva ei sovellu aivot narikkaan -elokuvaksi. Se soveltuu ihmissuhteiden ja tekojensa vastuun pohdintaa hakevalle. Siinä ei ole kamerakikkoja, erikoistehosteita tai muuta ylimääräistä, vain hyvä tarina, jossa on asiaa. Tosin elokuvan nähtyä voi olla tarvetta aivot narikkaan -elokuvalle.

Katsoaksesi tämän elokuvan tarvitset hiukan masokismia ja suklaalevyn.

Ja kotisivut löytyypi täältä

Episodi 12: Another earth

© Fox entertainment

Entä, jos yllättäen taivaankannelle ilmestyisi planeetta Maan kaksoiskappale, jossa kaikki olisi kuin maapallolla? Tässä toisessa Night Visionsin suosikeista uidaan pohdintojen syvissä vesissä. Another earth on vuonna 2011 pienemmällä budjetilla valmistunut kiinnostava sci-fi draama. Se on ilahduttavan erilainen ja aiheeltaan tuore elokuvamaailmassa, vaikka sen käsittelemät teemat ihmisten ongelmista ovat tuttua kauraa.

Tuona omituisena yönä, kun Maata muistuttava planeetta havaitaan, nuoren opiskelijatytön sekä menestyvän säveltäjän tiet kohtaavat ensimmäisen kerran traagisessa onnettomuudessa. Tuon illan jälkeen Rhoda Williamsin (Brit Marling) elämä on jatkuvaa kamppailua omatuntonsa kanssa samalla, kun säveltäjä John Burroughs, (William Mapother) saa painia suuren surunsa kanssa, johon alkaa yhdistyä avaruudellista toivoa ja kiehtovia ajatuksia maailmankaikkeudesta.

Elokuvaa voi suositella jo pelkästään mukavan rauhallisen ääniraidan, ja super kauniin pääosaesittäjän sekä lahjakkaan kirjoittajan, Brit Marlingin tähden, joka on myös elokuvan toinen käsikirjoittaja.

Elokuvan katsoaksesi, et välttämättä tarvitse Hobble-avaruusteleskooppia, mutta laajentunut katsomus maailmankaikkeuteen voisi helpottaa.

Kotisivut (traileri ja muuta jännää.)

Episodi 11: Liikkuva linna

Tämä elokuva on suosikkini Miyazakin ohjaamista elokuvista, tai ainakin niistä, jotka olen nähnyt.

Liikkuvan linnan päähenkilö on Sophie, vaatimaton nuori hatuntekijä. Vanhin sisko jättää perheen hattukaupan kun noita Turhatar kiroaa hänet vanhukseksi. Sophie lähtee etsimään apua kiroukseensa, ja päätyy linnunpelättiä seuratessaan velho Howlin liikkuvaan linnaan. Linnaa pitää liikkeessä tulidemoni Calcifer, ja siinä on ovi joka johtaa moneen paikkaan. Kaikista oudoin asia linnassa on ehkä kuitenkin sen omistaja, turhamainen pelkuri Howl, jonka kerrotaan syövän nuorten neitojen sydämiä, ja olevansa itse sydämetön. Sota on syttynyt, ja kuningas kutsuu kaikki velhot ja noidat auttamaan, mutta Howl ei tahdo mennä. Kaiken tämän keskellä Turhatar etsii Howlia omia tarkoitusperiään varten.

Parasta elokuvassa sanoisin olevan Sophien asenne muodonmuutokseensa. Hän toki aluksi järkyttyy vanhentunutta ulkomuotoaan, mutta pian ryhdistäytyy, ja päättää, ettei tuo tilanne mikään maailmanloppu ole. Sophie jopa toteaa, tosin ei kaiketi aivan tosissaan, että ainakin hänen vaatteidensa tyyli sopii paremmin hänelle kuin ennen.

Sophien muutos vanhuuteen ja sieltä välillä nuoruuttakin kohti on erittäin hienoa katsottavaa, kuten animaatio tässä elokuvassa ylipäätänsä. Erityisesti haluan myös nostaa esille Howlin huoneessa taustalla oleva yksityiskohtien kirjo, jota olisin voinut jäädä tutkimaan pitemmänkin aikaa. Ei kuitenkaan ole niin, että nämä yksityiskohdat häiritsisivät runsaudessaan, vaan ne luovat tunnelmaa, ja niissä silmän on hyvä viipyillä hiljaisempina hetkinä.

Kehotan katsomaan elokuvan alkuperäiskielellä, eli japaniksi. Japanissa ääninäyttely yleisesti ottaen on aivan eri luokkaa kuin Suomessa, ja tämä näkyy Liikkuvan linnankin eri versioissa. Kaikista taidokkain ääninäyttelysuoritus leffassa on Sophieta esittävä Chieko Baisho. Sophien muutokset nuoruudesta vanhuuteen ja takaisin ovat vaikuttavia niin visuaalisesti kuin äänenkin puolesta.

Liikkuva linna perustuu samannimiseen kirjaan, jota myös suosittelen lämpimästi. Katso kuitenkin elokuva ennen kuin luet kirjan, sillä ne ovat hyvin paljolti omat maailmansa. Luulen, että olisin itse ainakin ollut jonkin verran pettynyt elokuvaan, jos olisin lukenut kirjan ensin. Kirjaan kun mahtuu paljon enemmän tavaraa, ja tämä tavara sattuu olemaan hyvin laadukasta.

Tämä elokuva vaatii katsojalta kenties pilvissä liikkuvia linnoja.

Liikkuvan linnan viralliset nettisivut

Pahoittelen päivityksen myöhästymistä nettiyhteyden puuttumisen takia.

Episodi 10. The Fountain

Elokuva, jonka päätin katsoa nähtyäni siitä yhden kuvan netissä.

The Fountainissa on kolme aikatasoa, kolme tarinaa, joita kerrotaan limittäin. 1700-luvulla konkistadori Tomas Creo etsii Etelä-Amerikan viidakosta piilotettua Elämänpuuta,josta Raamatussa kerrotaan. Puun avulla kuningatar Isabella voisi voittaa vaikutusvaltaisen papin, joka yrittää syöstä tämän vallasta. vuonna 2005 tohtori Tom Creo yrittää löytää parannuksen vaimonsa aivokasvaimeen. Izzy Creo on kirjailija, joka kirjoittaa kirjaa konkistadorista, joka etsii Elämänpuuta. 2500-luvulla astronautti Tommy Creo matkaa kohti kuolevaa tähteä kuplassa, jonka sisällä on kuoleva puu, jonka sisällä on hänen rakastamansa Izzy.

Kuten aikaisemmista arvosteluista voi päätellä, visuaalisuus on hyvin lähellä tämän katsojan sydäntä. Tässä elokuvassa visuaalisuus on puoli ruokaa. Elokuva tarjoaa upeita maisemia Mayojojen temppelistä kuolevan tähden keskukseen. Kuva, jonka näin netissä, oli kuningatar Isabellasta ja astronautti Tomista kuplan sisällä. Parhaat kohtaukset tapahtuvat kuitenkin aivan jokapäiväisissä maisemissa.

DVDn takakannessa elokuvaa luonnehditaan rakkaustarinaksi, joka voittaa ajan. Mielestäni tämän rinnalle on nostettava kuolema ja sen kohtaaminen. Hugh Jackman ja Rachel Weisz onnistuvat kuvaamaan epätoivoa, jossa kuolema on sairaus muiden joukossa, joka odottaa parantamista sekä kuoleman hyväksymistä osaksi elämän kiertokulkua. Clint Mansellin musiikille kuuluu myös kiitos tunnelman luojana.

Selkeää juonta elokuvasta ei kannata etsiä. Eri tasoissa esiintyy samoja elementtejä ja esineitä, kuten sormus, puu ja tähdet. Ohjaaja Darren Aronofsky onkin sanonut, että elokuvan tulisi mieluummin herättää kysymyksiä vastaamisen sijaan.

Katsoaksesi elokuvan tarvitset viherpeukalon ja kaukoputken.